Neuleohjeiden vaikeustasot – Mitä eri tasot tarkoittavat?

Eri valmistajat käyttävät eri tapoja ohjeiden vaikeustason luokitteluun. Kokosimme eri luokitukset eri valmistajilta ja muokkaismme niistä uuden luokituksen.

Helppo ★ (1/3)

Helpoksi luokitellut neuleohjeet sopivat juuri neulomisen aloittaneelle. Ohjeissa käytetään esimerkiksi oikeita ja nurjia silmukoita, lisäyksiä ja kavennuksia sekä langankiertoja.

Keskitaso ★★ (2/3)

Keskitason ohjeet sopivat jo hieman kokeneelle neulojalle. Ohjeet vaativat, että pystyt pitämään silmällä muutamaa eri asiaa samanaikaisesti. Ohjeissa käytetään aloittelija -tason tekniikoiden lisäksi esimerkiksi onteloneuletta, i-cord-reunusta, lyhennettyjä kerroksia sekä edistyneempiä ja monimutkaisempia tekniikoita. Tähän tasoon kuuluvat myös helpohkot kirjo- ja pintaneuleet.

Haastava ★★★ (3/3)

Haastavat ohjeet sopivat jo kokeneelle neulojalle. Ohjeissa tehdään useaa asiaa samanaikaisesti, joten neulojan tulee hallita usea eri asia yhtä aikaa. Konkari -tason ohjeissa käytetään esimerkiksi edistyneempiä pintaneuletekniikoita, kuten patenttineuletta sekä useaa eri väriä samanaikaisesti. Tähän tasoon kuuluvat myös monimutkaiset kirjo- ja pintaneuleet.

Samankaltaiset artikkelit

  • Hieman juhlavampi neuletakki

    Yksi tämän vuoden tavoitteistani oli neuloa villapaita tai -takki saumattomasti ylhäältä alas. Etsin malleja Ravelrystä ja selasin myös Novitan uusimman lehden (1/2019) läpi. Yllätyksekseni Novitan mallit neulotaan palasista ja lopuksi palaset parsitaan yhteen. Ainakin osassa malleista jopa hihat neulotaan tasona ja saumat parsitaan jälkikäteen. En tiedä sitten, onko Novita jäänyt ajastaan jälkeen vai ovatko suomalaiset…

  • Parhaat neulekirjat (2021)

    Alle olen listannut muutaman lempineulekirjoistani vuodelle 2021. Kahta kirjaa lukuunottamatta kirjat ovat joko suomalaisen neulesuunnittelijan käsialaa tai suomalaisen kustantamon julkaisema. Urban Knit (2020) Kirja sisältää suomalaisen Leeni Hoimelan suunnittelemia kauniita ja yksinkertaisia neuleita, jotka sopivat hyvin arkipukeutumiseen. Kirjan paidat ja neuletakit neulotaan saumattomasti ylhäältä alas ja sukat varpaista varteen. Leenin ja kuvia kirjan neuleista löydät…

  • Kesäneuleita vauvalle

    Ilmojen lämmetessä innostuin tekemään vauvalleni kesäneuleita. Varastojen kätköistä löysin Novitan ohutta vaaleanpunaista virkkauslankaa ja tein siitä tytölleni mekon (yllä olevassa kuvassa). Mekossa on raglan-hihat ja se on neulottu saumattomasti ylhäältä alas. Puuvillaiset virkkauslangat ovat itseasiassa aika käteviä vauvalle kesällä, koska niistä saa kevyen ja ohuen vaatteen, jonka voi pestä korkeassa lämpötilassa. Lisäksi ne tuntuvat ihoa…

  • Naisten kesäneuleet – 5 ihanaa ohjetta

    Tässä 5 kesäistä paitaohjetta naisille! Nämä ihanat paidat neulotaan Sandnes Garnin Tynn Line tai Line langoista, jotka ovat täydellisiä kesäneuleisiin. Langat ovat puuvilla-pellava-viskoosi-sekoitelankaa, joten niistä neulot esimerkiksi kevyet ja kauniisti laskeutuvat puserot. Kumulus tee Kumulus t-paita neulotaan saumattomasti ylhäältä alas sileänä neuleena. Mallissa on syvä, pyöristetty V-pääntie. Hihat ulottuvat kyynärpäähän ja kaikki reunat viimeistellään i-cord päättelyllä….

  • Miesten villapaita – 5 tyylikästä neuleohjetta

    Pohjantähti kaarrokepusero Pohjantähti kaarrokepusero neulotaan paksulla langalla ja isoilla puikoilla 100% norjalaisesta villalangasta, joten se on erinomainen neule ulkokäyttöön. Pusero neulotaan saumattomasti ylhäältä alas, minkä ansiosta villapaidan sovittaminen työn ollessa vielä kesken on helppoa. Puikot: 5,5mm Norjalainen kalastajaneule Tämä norjalainen klassikkomalli neulotaan saumattomasti alhaalta ylös ja siinä on raglanhihat. Yksinkertainen kirjoneule on helppo muistaa ja…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *