Kesäneuleita vauvalle

Ilmojen lämmetessä innostuin tekemään vauvalleni kesäneuleita. Varastojen kätköistä löysin Novitan ohutta vaaleanpunaista virkkauslankaa ja tein siitä tytölleni mekon (yllä olevassa kuvassa). Mekossa on raglan-hihat ja se on neulottu saumattomasti ylhäältä alas. Puuvillaiset virkkauslangat ovat itseasiassa aika käteviä vauvalle kesällä, koska niistä saa kevyen ja ohuen vaatteen, jonka voi pestä korkeassa lämpötilassa. Lisäksi ne tuntuvat ihoa vasten vilpoisilta. Aikuisille vaatteiden neulominen noin ohuesta langasta taitaisi olla liian työlästä.

Mekolle kirjoitin myös ohjeen, jonka aion julkaista maksullisena Ravelryssä myöhemmin kesällä (koot: 1-3 kk, 6-9kk, 12-18 kk).

Rovaniemen kädentaitomessuilta ostin hieman paksumpaa puuvillalankaa muutaman kerän. Ajatuksenani oli tehdä itselle kesäpaita, mutta tulin siihen tulokseen, että lanka loppuisi melko todennäköisesti kesken. Niinpä päätinkin käyttää kerät vauvan neuleisiin. Tekemääni shortsipukuunkin on ohje tekeillä, mutta voi olla, että näin ihanilla kesäkeleillä tulee oltua ennemmin kasvimaalla kuin tietokoneen ääressä.

Neulottu shortsipuku vauvalle

Näiden lisäksi minulla on tekeillä vielä Novitan Cotton Softista vauvan kukkamekko. Kuviosta tuli kyllä niin kiva, että ajattelin käydä ostamassa lankaa lisää ja neuloa samanlaisen kesämekon myös itselleni. Tästä mekosta kirjoittelen lisää myöhemmin, joten pysyhän kuulolla!

Samankaltaiset artikkelit

  • Vauvan ylhäältä alas neulottu saumaton neuletakki

    Tämä ohje on tehty vastasyntyneelle eli se vastaa vaatekokoa 50cm. Ohje on kirjoitettu siten, että sen tekemiseen riittää yksi 50g kerä fingering-vahvuista merinovillalankaa (langan juoksevuus n. 400m / 100g). Nutussa on käännettävät hihat, jotta pienet sormetkin pysyisivät lämpimänä. Olen yrittänyt kirjoittaa ohjeen siten, että nutun tekeminen onnistuu, vaikka et olisi ennen neulonut ylhäältä alas tai…

  • |

    Paras villapaitalanka – Kattava opas langan valintaan

    Haluatko neuloa tai virkata villapaidan tai neuletakin, mutta et tiedä mitä lankaa käyttäisit? Tämän kattavan oppaan avulla opit kaiken (tai ainakin melkein kaiken), mitä sinun tulee tietää löytääksesi parhaan mahdollisen langan seuraavaan neuleprojektiisi. 1. Millaisen villapaidan haluaisit neuloa Ennen varsinaista langan valintaa on tärkeää tietää, millaisia ominaisuuksia neuleeltasi haluat ja millaiseen käyttöön neule tulee. Haluatko…

  • Neuleohjeiden vaikeustasot – Mitä eri tasot tarkoittavat?

    Eri valmistajat käyttävät eri tapoja ohjeiden vaikeustason luokitteluun. Kokosimme eri luokitukset eri valmistajilta ja muokkaismme niistä uuden luokituksen. Helppo ★ (1/3) Helpoksi luokitellut neuleohjeet sopivat juuri neulomisen aloittaneelle. Ohjeissa käytetään esimerkiksi oikeita ja nurjia silmukoita, lisäyksiä ja kavennuksia sekä langankiertoja. Keskitaso ★★ (2/3) Keskitason ohjeet sopivat jo hieman kokeneelle neulojalle. Ohjeet vaativat, että pystyt pitämään…

  • |

    Villasukan nauhakavennus silmukoidulla kärjellä

    Ohje toimii mille tahansa langan paksuudelle ja silmukkamäärälle. Syötä laskuriin vain sukkasi silmukkamäärä ja kerrostiheys, niin saat ohjeet miten kavennukset tehdään ja milloin ne täytyy aloittaa. Kuvassa oleva sukkamalli on Stripes’n’flowers ja se on saatavilla Ravelry-kaupastani. Ohje on kirjoitettu neulottavaksi pitkällä pyöröpuikolla eli magic loop-tekniikalla. Silmukat jakautuvat puikoilla siten, että puolet sukan silmukoista on 1….

  • Lankakaupat – yli 20 kotimaista lankaverkkokauppaa

    Lankakaupat – yli 20 kotimaista lankaverkkokauppaa Haaveiletko uusista langoista, mutta et tiedä mistä saisit niitä? Listasimme yli 20 kotimaista lankoja myyvää verkkokauppaa. Lankaverkkokaupat Knitgrammer https://knitgrammer.fi/ Knitgrammer on kotimainen lankaverkkokauppa, jonka kivijalkaliike sijaitsee Sallassa. Valikoimasta löytyy niin lankoja kuin ohjeita ja tarvikkeita. Myynnissä on myös paketteja, joissa saat samalla ohjeen sekä langat alennushintaan. FiinaNeule https://www.fiinaneule.fi/ FiinaNeuleelta…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *