|

Vahvistettu kantapää varpaista varteen neulotuille sukille

Blogista löydät interaktiiviset ohjeet myös tiimalasikantapäälle, ranskalaiselle lappukantapäälle sekä jälkijättöiselle kantapäälle.

Ohje on kirjoitettu neulottavaksi pitkällä pyöröpuikolla eli magic loop-tekniikalla. Silmukat jakautuvat puikoilla siten, että puolet sukan silmukoista on 1. puikolla ja puolet 2. puikolla. Syötä laskuriin vain sukkasi silmukkamäärä ja kerrostiheys, niin saat kantapään paikan ja ohjeet kantapään neulomiseen.

Ohjeen voi soveltaa helposti myös neljälle sukkapuikolle siten, että ohjeen 1. puikon silmukoista puolet on sukkapuikolla 1 ja puolet sukkapuikolla 2 ja ohjeen 2. puikon silmukoista puolet on sukkapuikolla 3 ja puolet sukkapuikolla 4.

silmukkaa   riviä / 10cm.

Kiilalisäykset

Työssäsi pitäisi olla nyt yhteensä 56 silmukkaa jaettuna tasan kahdelle puikolle (28 silmukkaa per puikko). Neulo kunnes työsi pituus varpaasta mitattuna on 10 cm vähemmän kuin haluttu jalkaterän pituus. Aloita kiilalisäykset.

1. Kerros:

1. puikko: neulo kaikki oikein

2. puikko: tee oikealle kallistuva lisäys, neulo oikein puikon loppuun, tee vasemmalle kallistuva lisäys

2. kerros

  1. puikko: neulo kaikki oikein
  2. puikko: neulo kaikki oikein

Toista kerroksia 1 & 2 vielä 11 kertaa. Toisella puikolla on nyt 24 silmukkaa enemmän kuin ensimmäisellä puikolla.

Kantapää

Työssäsi on nyt 12 kiilasilmukkaa 2. puikon kummassakin päässä ja 30 silmukkaa kantalappua varten näiden välissä. 2. puikolla on siis yhteensä 54 silmukkaa. Kantapääkäännöstä tehdessä kiilasilmukoita ei neulota lainkaan.

Mallineule kantapäähän

Oikean puolen kerrokset: 1 oikein, nosta silmukka nurin neulomatta lanka työn takana. Jatka näin kerroksen loppuun. 

Nurjan puolen kerrokset: neulo kaikki nurin

Kantapääkäännös

Neulo oikein kunnes olet toisen puikon alussa. Kerroksia 1 & 2 neulotaan tasona toisella puikolla. Ensimmäisen puikon silmukat odottavat.

1. kerros (OP): neulo 13 oikein, neulo mallineuletta kunnes puikolla on jäljellä 13 silmukkaa, neulo 2 oikein, käännä työ.

2. kerros (NP): tee kaksoissilmukka, neulo nurin kunnes puikolla on jäljellä 11 silmukkaa, käännä työ.

3. kerros (OP): tee kaksoissilmukka, neulo 2 oikein, neulo mallineuletta kunnes puikolla on kaksi silmukkaa ennen seuraavaa kaksoissilmukkaa, neulo 2 oikein, käännä työ.

4. kerros (NP): tee kaksoissilmukka, neulo nurin kunnes seuraava silmukka on kaksoissilmukka, käännä työ.

Toista kerroksia 3 & 4 kunnes viimeisin neulomasi kerros on “kaksoissilmukka, neulo 2 oikein, neulo mallineuletta 6 silmukkaa, neulo 2 oikein. Älä käännä työtäsi.

Toisella puikolla pitäisi olla nyt 12 kiilasilmukkaa, 10 kaksoissilmukkaa, 10 tavallista silmukkaa oikealla puikolla ja 10 kaksoissilmukkaa ja 12 kiilasilmukkaa vasemmalla puikolla.

Kantalappu

Neulo oikein kunnes seuraava silmukka on viimeinen kaksoissilmukka puikolla, tee kahden noston kavennus ja käännä työ (nosta kaksoissilmukka ja ensimmäinen kiilasilmukka neulomatta kuin neuloisit ne oikein ja neulo nämä silmukat takareunoistaan yhteen). Neulo kaksoisilmukka aina yhtenä silmukkana.

5. kerros (NP): nosta 1 nurin neulomatta, neulo nurin kunnes seuraava silmukka on puikon viimeinen kaksoissilmukka, 2 nurin yhteen, käännä työ.

6. kerros (OP): nosta 1 nurin neulomatta, neulo 1 oikein, neulo mallineuletta kunnes puikolla on jäljellä yksi silmukka ennen nostettua silmukkaa, 1 oikein, kahden noston kavennus, käännä työ. (Sovita mallineule siten, että nostat silmukat samalta kohdalta kuin aikaisemmilakin kerroksilla kantapääkäännöstä tehdessäsi.)

7. kerros (NP): nosta 1 nurin neulomatta, neulo nurin kunnes seuraava silmukka on nostettu silmukka, 2 nurin yhteen, käännä työ.

Toista kerroksia 6 & 7 kunnes toisen puikon kummassakin päässä on jäljellä yksi kiilasilmukka. (Toisella puikolla on yhteensä 28 silmukkaa).

8. kerros (OP): nosta 1 nurin neulomatta, 1 oikein, neulo mallineuletta kunnes puikolla on jäljellä yksi silmukka ennen kaksoissilmukkaa, 1 oikein, kahden noston kavennus.

Jatka työn neulomista pyörönä ja neulo ensimmäisen puikon loppuun, neulo toisen puikon kaksi ensimmäistä silmukkaa yhteen, neulo oikein toisenkin puikon loppuun.

Työssäsi pitäisi olla yhteensä 56 silmukkaa (28 silmukkaa kummalakin puikolla).

Kantapää on nyt valmis. Jatka sukan neulomista pyörönä. 

Ohjeessa käytetyt silmukat ja lyhenteet

kahden noston kavennus = nosta kaksi silmukkaa neulomatta niinkuin neuloisit ne oikein, neulo silmukat takareunoistaan yhteen.

NP = nurja puoli

oikealle kallistuva lisäys = Nosta kahden silmukan välinen vaakasuora lanka vasemmalle puikolle työn takakautta ja neulo se etureunastaan oikein.

OP = oikea puoli

vasemmalle kallistuva lisäys = Nosta kahden silmukan välinen vaakasuora lanka vasemmalle puikolle työn etukautta ja neulo se takareunastaan oikein.

Samankaltaiset artikkelit

  • |

    Sädekavennus

    Syötä alla olevaan laskuriin silmukkamäärä ja kerrostiheys, niin saat ohjeet siihen, miten kavennukset tehdään ja milloin ne täytyy aloittaa. Blogista löydät laskurit myös ranskalaiselle lappukantapäälle, tiimalasikantapäälle sekä jälkijättöiselle kantapäälle. Sukassani on yhteensä  silmukkaa  ja työni kerrostiheys on   riviä / 10cm.   Ohje Aloita kärkikavennukset, kun sukan jalkaterän pituus on 5.3cm vähemmän kuin haluttu kokonaispituus. 1. kerros: *(neulo 5 oikein,…

  • Neulottu tähti -joulukuusenkoriste

    Tähdessä on 5 sakaraa. Luo jokaista sakaraa varten pariton määrä silmukoita. Esimerkiksi pieni tähti 7 veljestä langasta tulee, kun luot jokaista sakaraa varten 15 silmukkaa eli yhteensä 75 silmukkaa. Kuvassa ja ohjeessa oleva tähti on tehty ohuesta fingering-vahvuisesta langasta ja siinä on 19 silmukkaa / sakara. Tähti muodostuu kun teet jokaisen sakaran keskellä keskitetyn tuplakavennuksen….

  • Englanti-suomi neulesanasto

    Alla olevaan sanastoon olen kerännyt yleisimpiä englanninkielisiä termejä, joita neuleohjeissa esiintyy. Päivitän sanastoa aktiivisesti, joten jos sinulla on kysyttävää jätä kommentti, niin lisään käännöksen. A Englanniksi Lyhenne englanniksi Suomeksi Lyhenne suomeksi Afterthought heel Jälkijättöinen kantapää Arched gusset  Intialainen peukalokiila  B Englanniksi Lyhenne englanniksi Suomeksi Lyhenne suomeksi Bind off BO Päättely Bobble Nyppy Beginning…

  • |

    Patenttineulepipo Nalle-langasta

    Patentti- eli briossineuletta (engl. brioche knitting) tuntuu olevan nyt kaikkien puikoilla, joten täytyihän minunkin kokeilla. Täällä Kuusamossa ei enää nykyään ole viikonloppuisin mahdollisuutta ostaa kuin marketista lankoja, joten äkillisen inspiraation iskiessä on valittavana vain pääasiassa Novitan suosikkeja. Kokeilin tehdä pipoa ensin paksummasta seiska veikasta, mutta siitä tuli jotenkin liian ryhditön, joten vaihdoin Nalleen. Piposta tuli…

  • Kesäneuleita vauvalle

    Ilmojen lämmetessä innostuin tekemään vauvalleni kesäneuleita. Varastojen kätköistä löysin Novitan ohutta vaaleanpunaista virkkauslankaa ja tein siitä tytölleni mekon (yllä olevassa kuvassa). Mekossa on raglan-hihat ja se on neulottu saumattomasti ylhäältä alas. Puuvillaiset virkkauslangat ovat itseasiassa aika käteviä vauvalle kesällä, koska niistä saa kevyen ja ohuen vaatteen, jonka voi pestä korkeassa lämpötilassa. Lisäksi ne tuntuvat ihoa…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *